Permakulttuuri, kaiken keskiössä.

Mun ajatuksilla on aina sinkoilla vähän joka suuntaan, mutta kasvien ravintolaskelmien valmistuessa pikkuhiljaa on pitänyt taas palata pohtimaan sitä, et mistä tässä kaikessa oikeestaan olikaan kyse.

Ja kyse oli mm. permakulttuurista.
Mitä se permakulttuuri sitten oikein on ?

Lainaan tässä Laurin blogia ( http://metsamieli.org/?page_id=14 ) kun hän on onnistunut asian näpsäkästi kiteyttämään :

Permakulttuuri (sanoista permanent agriculture) on pyrkimys suunnitella ja rakentaa systeemejä, jotka toiminnoiltaan jäljittelevät luonnon omia mekanismeja. Nämä systeemit voivat olla ihmisyhteisöjä, puutarhoja, ruokaa tuottavia metsiä, uskomusjärjestelmiä tai ihan mitä vain.

Systeemien suunnittelussa pyritään ottamaan huomioon kaikki tarjolla olevat elementit ja kustakin elementistä kaikki sen mahdolliset toiminnot. Elementit pyritään sovittamaan yhteen niin, ettei yksikään elementti joudu hukkaan tai jää vaille huomiota. Näin varmistetaan että kukin elementti pääsee toteuttamaan mahdollisimman monta potentiaalista toimintoaan. Yhdessä elementit tukevat toisiaan ja saavat aikaan toimintoja joita ei muuten olisi olemassa. Tämä vaatii elementtien tuntemusta sekä kokonaisvaltaista systeemiajattelua ja siitä syystä permakulttuuri korostaa suunnittelua.

Eli kyse on pitkälti tavasta ajatella ja suunnitella sellaisia mekanismeja, jotka kopioivat luontoa ja sen ekosysteemiä sillä tavalla, että sen kaikki eri elementit tukevat toinen toistensa olemassaoloa niin että ideaalitilanteessa (ja pitkän ajan / työn seurauksena) ihminen voi lopulta vaan kerätä sadon ja riemuita itseään lähes omatoimisesti ylläpitävästä puutarhasta. Tällaisen suuren ja pramean järjestelmän suunnitteleminen on minulle vielä kovin haastavaa, sillä koen olevani vielä suhteellisen lapsen kengissä monen asian suhteen. Permaculture Design Certificate- intensiivikurssin suorittaminen viimesyksynä kuitenkin antoi kaikki peruspohjustukset asiaan, ja vastaavaa kurssia suosittelen kyllä kaikille jotka vähänkään tämän suuntaisia juttuja kelaa.. Kursseja järjestetään ympäri maailmaa ja kenties suomessakin taas myöhemmin tänä vuonna.

Vaikka koko suunnittelu omalla osalla onkin vasta ihan alussa on jo tässä vaiheessa on kuitenkin hyvä pitää mielessä pitkän aikavälin tavoitteet, eikä työskennellä vain lyhytnäköisesti yhden vuoden selviytymisen eteen.

Minimoida energian käyttö ja maksimoida sen kierto.

Mitä pitää ottaa huomioon/tehdä?

…..Tosi paljon kaikkee, mutta ……

Mitkä ovat minimi prioriteetit?
Ruokaa vuodeksi (tai ainakin talven yli, keväällähän sitä saa tuoretta taas).

  • Vihannes´- ja yrttipuutarha
  • Villivihannekset (Marjat, terhot, juuret, sienet ja muut..)
  • hapatus ja kuivurijärjestelyt ja niihin matskut.. Purkkeja, kippoja, kankaita yms..
  • Ravinteikasta multaa (sitä tuhkaa mm.)
  • Hyvien kasvien blogalilua maisemista; (ja tai istuttamista tulevia sukupolvia ajatellen) esim. Tammia niin saa tammenterhoja (hyvin ravinteikkaita ja monikäyttösiä) tai sembramäntyjä, joista saa semmosii käpyjä -> pähkinöitä, jotka menee kans ihan superfoodeista. Ja monii muita, mitä pitää vaan oppii tunnistamaan.

Komposti wc:n väsääminen.     (Eihän ole mitään järkeä kerrassaan kusta ja paskoa puhtaaseen ja makeaan veteen, joka on erittäin arvokastata tavaraa maailmassa näin yleensä. Sen puhdistaminen uudestaan on hyvin energiaa syövä prosessi ja itse en ainakaan kannata mitään turhaa kemikaaleilla läträämistä. Kaikenlisäksi virtsasta saa hyvää typpilannoitetta [1:10 veden kanssa] ja kakasta ravinteikasta multaa, kun sen antaa vaan kompostoitua rauhassa.. Eli toisinsanoen, se minkä kerran syöt voi päätyä jälleen uudestaan omalle lautaselle ja yksi kehä sulkeutuu! )

Puhdasta vettä. Vedenpuhdistusjärjestelmät, sadevedenkeruu systeemit tms.. (yhteydessä esim. yrttitarhaan myös yms.)

Lämpöä. (Ihmisiä, tulta ja vaatteita ja katto pään päällä.. Hampusta kuituu ja vaatteitten väsäilyy sit talvisaikaan ajanvietteenä kenties? )

-Kuntopyörästä väsättävä sähkögeneraattori. Tää ei tavallaan ole mikään minimiprioriteetti vaan ehkä vähän ekstraa, mutta se et voi välissä vaikka läppärin akkua latailla ja kirjoitella juttuja ylös tms. saattaa olla ihan kivaa. Tai esim. se et voi pienellä aamupyöräilyllä blendata itselleen jonkun supersmoothien !

Kasvihuone / kasvilavoja. Tähän löytyy ainakin joitain vanhoja ikkunoita joista voi lähtee nikkaroimaan sit kevään korvilla jotain rakennelmia. Vasara ja naulojakin löytyy jo 😉

Biokaasusysteemi kaasuhellaan.  ( https://www.youtube.com/watch?v=9kKRdlAFuZw ) Eli ei tarvii sähköjä kelata liiemmin tai olla vaan puun varassa, jos pystyy tekemään biomassasta (esim öljyhampun lehdistä) kaasua, jolla voi sitten laittaa ruokaa. Tohon systeemiin kelpaa myös esim vanhat biojätteet, eli olisko mitään hienompaa kun lämmittää seuraavan päivän ruoat edellisen päivän ruoantähteillä? (jos sellasia yleensä edes jää..)

-Ruoansäilytystila / kylmäkellari tms. Pitää vähän selvitellä juttui ja visioo.

yms.

—————————————–> Taas selvis pää vähän lisää, joten jatkan piirtelyn muodossa suunnittelua 🙂

[Ja yritän pysyy kovana vastarinnan suhteen, joka yrittää patistaa mua normaaleihin töihin tai opiskelemaan, elämään normaalia elämää ja olemaan vähemmän itsekäs valintojeni suhteen… hmmmh….?!?]

Advertisement

Ulos ihmistenilmoille !

Moi !

Viimeisen kuukauden aikana oon työstänyt tätä projektia draivilla eteenpäin. Oon katsastellut eri kasveja ja niiten kasvuolosuhteita ja yrittänyt tehdä puutarhasuunnitelmaa.

Ajatus siitä, että pystyisi tuottamaan kaikki tarvitsemansa ruoat itse oli aluksi luonnollisesti vain idea. Sitten siitä tuli hyvä idea. Sitten siitä tuli ainoa vaihtoehto, joka täytti mun kaikki ajatukset (melkein). Sitten siitä tuli massiivinen urakka alkaa selvittää tuhatta ja yhtä asiaa että sais koko pakan kasaan.

Ensimmäiset laskelmat (idean syntymisehetkeltä viimesyksynä Kroatiassa Permaculture design Certificate kurssin aikana) perustui totaaliselle arvaukselle :

 20150129_105757[1]

Tämän jälkeen muistiinpanoja, ideoita ja laskelmia on syntynyt kymmeniä ellei jopa satoja sivuja ja viimeisimpänä olen päätynyt tutkiskelemaan ihmisen tarvitsemia hivenaineiden ja ravinteiden määrää (jotta viljelysuunnitelmalle olis joku perusteellinen pohja eikä vaan arvauksii mikä olis hyvä) ja tutkinut mistä kasveista saa ja minkäkin verran ja mitä..

 20150129_105852[1]

…Josta voi sitten toivottavasti laskea, kuinka paljon mitäkin kasvia tai kasveja tulisi ainakin kasvattaa, että saa tarpeeksi kaikkia mahdollisia hivenaineita ja voi elää tasapainoista ja terveellistä elämää 🙂 Sit pitää vielä ihmetellä satoarvoioita, että pystyy laskemaan tarvittavan pinta-alan puutarhalle ja voi viimein ruveta hankkimaan siemeniä yms..

Tämän tarkempia laskelmia en ole ihan vielä kerennyt tekemään, joskin ajattelin pureutua kiinni tähän teemaan varmaan tästä iltapäivästä kunhan saan ensin tämän sivun ulos. Tämä nettisivu (jonka kanssa tappelin äsken niin paljon että vaihdoin koko homman blokiksi..) on meínaan vähän unohtunut kun kaikki tiedonhankinta on vienyt mukanaan, mutta nyt kun tiedonhankinta on siirtynyt myös konkreettisten hankintojen eteen on sosiaalisesta verkostoitumisesta tullut olennainen osa projektin etenemistä.

………………..

Toissapäivänä julkaisin Jyväskylän roskalava-ryhmässä facebookissa tarvitsevani tuhkaa ja kananmunankuoria lannoittaakseni viljelmiäni ja reaktio viestiini oli mitä innostavin ! Kymmenet ihmiset lupasivat kerätä minulle talteen joko tuhkaa tai kuoria ja tulipahan sitä tarjouksia myös hevosenlannasta, kanankakastakin ja taimikasvatuspurkeistakin! Joitain kerkesin käydä jo hakemassakin!

Tämän reaktion vastaanottaminen on valanut minuun aivan uudenlaista innostusta ja uskoa projektin suhteen !  Kiitos tuesta siis kuuluu kaikille jo tässä vaiheessa ja aina 🙂

Muutenkin viimeisen kuukauden aikana olen törmännyt mitä mahtavempiin ihmisiin, jotka ova minua auliisti opastaneet milloin hapatuksen ja metsäpuutarhan alkeisiin ja milloin osoittamaan huomioni mihinkin yksityiskohtiin vaikka siitä, että porkkanoiden harvennus tulee tapahtua ennen juhannusta….

Juttu luistaa ja liitelee siis milloin mihinkin suuntaan, mutta erityisen tyytyväinen olen siitä, jos ja kun minun ei tarvitse lähteä tukemaan minkäänlaista kaivos ja louhostoimintaa saadessani ainekset ravinteikkaaseen multaan. 🙂 Ja tästähän koko hommassa tuliskin olla kyse. Luonnonvarojen kierrättämisestä niin, että jätettä (ainetta jota ei voida uusiokäyttää millään tavalla) syntyy minimaalisesti ja olemassaolevien resurssien luonnonmukainen kierto maksimoituu.

Tästä syystä tähän loppuun vielä viimeviikolla jamien yhteydessä syntynyt  agressionpurkautumisbiisi kaivostoiminnasta…

Ja vaikka tossa biisissä totesinkin et lähtekää kaikki vittuun täältä, nii ei teiän tarvii jos teki haluatte jossainvaiheessa siirtyä kohti kestävämpiä elintapoja ja irti oravanpyörästä ja kaivosluontoraiskausruoantuotannon tukemisesta. =) hehehe

Tästä on varmaan hyvä jatkaa seuraavaan kertaan… Moimoi!

Irti riistosta, taustatarina

Olen tehnyt päätöksen hypätä kohti omavaraista elämää. Irti siitä järjestelmästä joka riistää (ja jota kohtaan tihkun katkeruutta, mutta pääsen sen yli positiivisella toiminnalla.)

Haluan siis elää vuoden ilman rahaa, koska raha aiheuttaa mussa ahdistusta ja se tuntuu nykymaailmassa jotenkin niin epäreilulta ja ikävältä asialta.

Tää ajatus aktivoitui lopullisesti kun mun ensimmäiset työt loppui sen viidentoista ja puolen vuoden opiskelurupeaman jälkeen.. Tein meinaan töitä Attac ry:ssä, jossa meillä oli hanke siitä, miten suomen eläkeyhtiöt oikeastaan tekee pitkällä aikavälillä voittoa sijoittamalla suuryrityksiin kuten SabMilleriin, Shelliin, Starbucksiin tms.. yritykseen, jotka kikkailee verojensa kanssa veroparatiisien avulla ja tällä toiminna rapauttaa esim. Afrikassa veropohjaa aika radikaalilla tavalla.. Kepa on arvioinut, että globaalista etelästä karkaa verotuloja veroparatiisien kautta rikkaille noin kymmenen kertaa enemmän mitä sinne tuodaan takaisin kehitysapuna.

No miksi tämä minua liikuttaa?

No kyllä vaan liikuttaa, ja pitäis liikuttaa kaikkia. Mulla tässä asiassa painaa ehkä eniten se että olin lukion jälkeen vuoden vapaaehtoisena Ghanassa, Länsi-Afrikassa ja siellä ollessani tajusin todenteolla sen että kolonialismin aika ei ollut vieläkään loppu.. Sieltä tosiaan löytyy luonnonvaraisena edelleen kultaa, jalokiviä, öljyä, kahvia, kaakaota, banaaneja….. yms tropiikin herkkuja mutta rikkauksia siellä ei näy. Rosoisia savitaloja ja keskeneräisiä rakennelmia senkin edestä.

Tullessani tuolta retkeltä takaisin Suomeen ja mennessäni johonkin Prismaan kolahti mun leuka alas ihan kokonaan. Mistä tää kaikki tavara tulee? Miten tää kaikki tuotetaan? Mikä on se järjestely ton uuskolonialismin takana ja miten sen voi saada loppumaan? Mä en halua kantaa koko elämääni sitä raskasta taakkaa siitä, että mun elämäntapaa pidetään yllä sellasella riistolla ja ryöstöllä..

Meni pitkä tovi ennen kun tää systeemi valkeni mulle kokonaan.. Siis nää veroparatiisit ja se miten niiden avulla rikkaat pystyy pimittämään rahoja piilossa ja olla osallistumatta yhteiskunnan ylläpitoon verojen maksulla ja samalla peruskansalaiset ja pienyrittäjät joutuu maksamaan niidenkin edestä.

No nyt kun sain tietää et Suomen kaikki eläkeyhtiöt oikeestaan sijoittaa miljardeja euroja vuosittain tähän järjestelmään (mitkä siis menee perus työntekijöiden ja työnantajien rahoista.) ja sitä kautta ylläpitää sellaisten suuryritysten toimintaa jotka ei toimi ainakaan missään määrin mun moraalin mukasesti, en voi enää tehä duunii vaikka ehkä haluaisinkin.

Aika paska mäihä.. Tän oivalluksen saavuttamiseksiko mun piti opiskella kaikki nämä vuodet?

No ei hätä ole tämännäköinen. Kävin Kevassa kyseleen, kuka niillä vastaa niiden sijoitusten vastuullisuudesta.. ne sanoi ettei kukaan, kysy valtiovarainministeriöltä. Pistin niille sähköpostia ja odottelen vastausta.. Ehkä jotain voidaan vielä muuttaa, ettei kelvon kansalaisen pidä nyt tällasista syistä ruveta järjestelmästä irtautumaan (vapaaehtoisesti syrjäytyvä nuorisotyöntekijä, vai miten se meni?)..

No toisaalta.. Ei kannata pistää kaikkia herneitä samaan pussiin. Siks oon myös kovasti ruvennut suunnittelemaan sitä millasilla viljelmillä ja villiyrttien keräilyillä sitä pystyis ihminen itsensä elättämään vuoden ajan! Omavaraisesti!? Tää projekti ja sen ajattelu on vieny mut ihan tyystin mukanaan. Se on oikeestaan aika laaja kokonaisuus ja sitä tässä vasta hahmottelen, mutta se tuntuu äärettömän hyvältä monesta eri syystä.

Omavaraisuuteen siirtymisessä hyvää on mm. se ettei ole enää maailman globaalien kriisien vaikutuspiirissä samalla tavalla kun silloin jos hakee kaiken ruokansa kaupasta. En tiedä kuinka omavarainen Suomi on tällä hetkellä ruoan tuotannon suhteen, mutta en jotenkin jaksais luottaa siihen ajatukseen että tänne tullaan ikuisesti rahtaamaan kaiken maailman herkut jostain etelästä, missä tilanne on sen kun vaan tiukentunut paikallisella väestöllä taas vuosien saatossa..

Omavaraisuudessa hyvää lienee myös se, että omatunto puhdistuu kun ei tue riistoa, voi pitää parempaa huolta luonnosta ja ympäristöstä ja kaiken lisäksi tietää miksi tekee mitä tekee! Riippumattomuus KAIKESTA tuntuu vaan jotenki tosi hyvältä ajatukselta ja sanottakoot vielä se että jos joku media jaksaa pelotella jatkuvasti jostain sodista ja siitä et miten Suomi puolustautuu, jos herrat lähtee huutelee jengiä maiden rajoille, tarvitaanko jotain paskaa Naton sotaliittoo tänne tms et selvitään.. Niin ihan ekana mä ainakin rupeisin kelaa sitä, et jos joku globaali kriisitila iskee päälle, niin miten peruskansalainen osais täällä selvitytä siitä, jos ei saiskaan enää sitä valmisruokaa muovipakattuna kaupasta? Eli herätys hei ! Jotain järkee ja rotia tähänki keskusteluun.. Miks ei mieluummin opetettais jengille selviytymistaitoja luonnossa ja et mitä sieltä voi syödä ihan näin lähttökohtasesti, mieluummin ku  ajateltais et väkivalta olis ratkasu kaikkeen? Eihän sillä saa aikaan kuin korkeintaan traumoja ja pahemmusta tai mitä lie.. jos ees sitä.

No nii joo. Tässä tää tarina tältä erää. Katsotaan miten käy. Mut voi että kun mä jo odotan seuraavaa kasviikautta kun voi ruveta hamstraamaan kaikkii luonnonherkkuja talteen ja voi lopettaa kaupas käymisen toivottavasti kokonaan 🙂

Rakkautta ihmiset rakkautta ❤

Tästä se lähtee

Hei Siellä!

Perustin itselleni nettisivun. Miksi?
No kun jostain tuli sellainen idea. Idean taustalla on ehkä halu jakaa ajatuksia ja ihan muuten vaan myös olla avoin maailmalle. Huudella sinne jotain ja katsoa kuinka se vastaa !

Muuttuva tekijä sai alkunsa musiikin tekemisestä, mutta kuten arvata saattaa sehän levähti ihan käsiin tämä projekti. Tai ehkä juuri siksi kun tykkään kokeilla oikeastaan kaikenlaisesta kaikesta tässä elämässä. On vaikea keskittyä vain yhteen tekemiseen, mutta nyt sain pakan vihdoin kasaan ja tajusin että voin olla muuttuva tekijä, eikä tarvitse jämähtää mihinkään vanhaan! Vihdoinkin vapaa.

Uuden luominen on intohimo.
Niinkuin on myös taistelu riistokapitalismia vastaan. Tosin se ei ehkä ole intohimo vaan ennemminkin velvollisuus, johon olen kasvanut.
Nyt en enää osaa päättää mitä sanoisin kun on niin paljon sanottavaa siitä kaikesta. No. Ei spoilata kaikkea heti alkuun vaan katsellaan mitä tästä tulee ! Toivottavasti kuitenkin tie lopulta vie (ainkain minut) takaisin itseorganisoituviin ekoyhteisöihin, jotka elävät luonnon kiertokultua kunnioittaen ja jälkensä siivoten.

Tää maapallo on kuiteskin aika siisti mesta, et olis tosi kiva jos kaikki sen asukit pystyis nauttimaan sen antimista tasavertaisesti, eikä tälleen että eliitti vaan vetää välistä kaiken minkä saa ja muut ihmettelee, ku yhteiskunta rapautuu jotenki hissuksiin..

(Joo kyllä se kaatuu, mut missä kelasit sillon olla ? )

ps. puhunko liian suoraan?

Ihan sama. Mul on oikeus käyttää just mun omaa ääntäni ja puhuu just siitä mistä haluan, ei mulla oo kenenkään muun ääntä käytettävissä, enkä sitä ajatellu kellekään muulle antaa. Se illuusio siitä, että tää edustuksellinen demokratia ja ihmisten äänen antaminen, jollekin toiselle olis ok täytyy myös murtaa. ELI HEI! Ei sun tartte antaa sun ääntäs yhtään kellekään. Sul on oikeus osallistua päättämään siitä, miten tää maailma, yhteiskunta mis me eletään järjestyy. Onko selvä? Hyvä.
LETS ROCK!