Mietteitä sadonkorjuusta

Koska sato on (muutamaa kukkaa ja lehtikaaleja vaille) korjattu ja peltotyöt on saatu päätökseen sekä pihamaa siistitty työvälineistä talvea varten, päätin juhlistaa tilannetta kirjoittamalla pienen sepustuksen tähän jo keväällä unohtuneeseen blogiin ja korkkaamalla pullon lapin lemmenjuomaa (ikkunalaudalla vedessä käyneiden mustikoiden mehua, NAM!).

Reppu on pakattu ja huomenna meikä suuntaa viikoks metsään viettämään inkkarielämää ja opiskelemaan nahanparkitsemista yms. Elämä on aika hyvää.

Oon saanut paljon satoa, vaikken tiedäkään mihin verrata ja jossainvaiheessa tarkka kirjanpito sadosta unohtui, kun olin niin innoissani ensimmäisistä syötävistä porkkanoista, punajuurista ja kesäkurpitsoista. Nyt tähän on jo tottunut ja kaupan kurkku ei maistu oikeen miltään. Oma kasvattamassa ruoassa on kyllä jotain ihan erityistä tunnetta jota en osaa sanoiksi kuvata. Mutta hän tietänee, joka on sitä itse kokeillut.

Tai. Se on se tunne kun taivas tanssii otavan alla ja minä tanssin taivaan alla. Täydessä ykseydessä luonnon kanssa. Revontulille laulan. Vapaus.

Oma ruoka tuntuu vapaudelta. Se on puhdasta ja se antaa takaisin sen energian, minkä minä olen sille antanut. Se on ympyrä joka on suljettu. (melkein, komposti wc, puuttuu vielä…)
Vapaus, taas tuntuu kehon jokaisessa solussa voimautumisen tunteena. Riippumattomuutena sellaisista tekijöistä, joiden toiminta on saasteista mutta syvää riippuvuutta luonnosta ja niistä asioista joilla on todellisuudessa merkitystä.

Tämä kokeilu on avannut mun silmät ihan uudella tavalla kokemaan maailmaa. Mun on täytynyt rakentaa itseni käytännössä kokonaan uudestaan, luopuen niistä sairaan järjestelmän sisäänirakentamista vihan mekanistemista ..

Mut sehän tässä kaikessa on ollut myös parasta. On ollut aikaa kuunnella omia ajatuksia. Miettiä, miksi joku ajatus pyörii päässä päivästä toiseen eikä päästä irti? Toisaalta on voinut tehdä jakoa niien ajatusten välillä, millä on todellisuudessa merkitystä ja mitkä vain hämäävät ja harhauttavat..

Kaikenlaista. Tosi paljon kaikenlaista, mutta ennenkaikkea mielenrauhaa.. Ainakin melkein..
Mitä mä siitä kostun että mulla on 96 kiloa porkkanaa, 60 kiloa perunaa, kymmeniä kiloja muita juureksia, papuja, hapankaalia, marjoja, sieniä, mehuja ja vaikka mitä, jotta selviäisin yksin erakoituneena muun maailman flippaillessa hallitusten leikkauspolitiikasta..? Riittääkö se hyvään elämään että on  puhdasta ruokaa, juomaa ja katto pään päällä? Se on varmasti lähtökohta hyvään ja tasapainoiseen elämään, mutta ei sekään tunnu riittävän, jos se ei toteudu kaikkien olevaisten kohdalla.. Mun on pakko kysyä itseltäni, mitä mä teen seuraavaksi? Edesauttaisiko mun erakoituminen jotenkin muuta maailmaa kohti ekologisempaa, kestävämpää ja oikeudenmukaisempaa elämäntapaa vai voinko tehdä vielä jotain muutakin? …

Ajatukset Afrikkaan paluusta on vahvistunut viime aikoina. Tuntuu niin hullulta, että valtio maksaa mulle työttömyystukea kuukaudessa yli puolet enemmän kun mun Ghanalaisten ystävien vuosipalkka on. On ollut tosi vaikea niellä se tosiasia, et kuuluu jollain tasolla tosi hyvätuloisiin tässä maailmassa, kun oon ollut niin täynnä vihaa hallitsevaa luokkaa kohtaan. … Mä en edelleenkään haluais oikeestaan diilata rahan kanssa, mut kun valtio sysää sitä mulle, mun on pakko miettiä, mikä on vastuullisin ja oikeudenmukaisin tapa sitä käyttää.. Mut eiköhän se tässä vielä selvene pikkuhiljaa niin kun on selvinnyt kaikki muukin !

Nyt enää mietin miksi pelkään sanoa ääneen, et oikeesti haluaisin vaan olla oman elämäni robin hood ja palauttaa ne rahat Afrikkaan, joskin sellaisen projektin muodossa joka tukee omavaraisen ja ekologisen elämäntavan toteutumista myös siellä paikallisella tasolla…  No.. Tää totta tosiaan vaatii vielä vähän sulattelua ja tiedonhankintaa, joten katsellaan mihin suuntaan ne suunnitelmat muuttuu. Maailman muuttuu päiväpäivältä kuitenkin, johonkin ihmisten itsensä määrittämään suuntaan. Meidän vaan pitää uskaltaa ottaa vastuu ja määrittää itse se uusi suunta.

Rakkautta ja lämpöö kaikille ❤ Jos järjestelmä turhauttaa, kannattaa kokeilla irtiottoo. Ei oo mitään parempaa terapiaa kun talikon kanssa pellolla huhkiminen, jos on turhautunut. Aika monesti maata kääntäessä tosiaan ajattelin et ai näinhän tää maa tästä kääntyy ihan oikeesti! 😉

Tais lemmenjuoma tepsiä, kun on niin lempeitä ajatuksia pää täynnä tän maailman suhteen… hih 🙂 moimoi! ❤ Nyt nukkumaan nii huomenna pääsee skarppina liikenteeseen !