Maan muokkaamista ja muuta puuhaa

Tää blogimaailma on kaikessa hulinassa kerennyt vähän unohtua ja jäädä toiseks niissä kaikissa elämän prioriteeteissa mutta kyllä.. paljon on tapahtunut. Yksi kasvi toisensa perään on saanut ruukkunsa ja tovi sitten niitä oli n.300 kappaletta.. Tomaatin taimet kuoli, liene liika kastelu tai liian vähän tai väärä lannoite.. on ollut vähän multaruljanssia kun ei ollutkaan yks kompostikasa vielä kompostoitunut.. Kaikenlaista. Toukokuun alussa alkoi sit iso projekti maankääntämisen suhteen talikko pelillä. Olin saanut myös joku tovi sitten mun laskelmat valmiiksi joiden  mukaan olisin tarvinnut maata 2000m2 oman ruokani rutvaamiseksi.. sitten kun kolmas minua kokeneempi maanviljelijä naureskeli päin naamaa sen suhteen, että se on aivan liian paljon päätin luopua laskutoimituksistani, joihin käytin melkein koko talven ja vähentää alaa vaja 500m2, mikä kuulema vastaa realistisemmin aluetta jonka yksi ihminen pystyy hoitamaan.. No .. Ehkä tuo on totta tai sitten ei, mutta onhan tuohon maankääntämiseen mennyt aikaa.. Nyt on jäljellä vielä pieni läntti 🙂 Sen ohella oon pistänyt kaikista pohjooisimpaan penkin päätyyn hamppua ja kaskinaurista sekä siirsin sinne myös mummon maa-artisokat, jotka kaipasivat uutta tilaa.. Ajatuksena siis pistää kaikista korkeimmat kasvit pohjoisimpaan niin eivät varjosta edessä olevia.. Seuraavalla palstalla on n.7 kumpua jonka keskellä kasvaa palsternakkaa ja reunoilla härkäpapuja. penkit on noin 6 metrin mittaisia. Ajatus niissä on se, että härkäpapu sitoo juuriinsa typpeä ja kun niiden sadonkorjuu on ennen palsternakkaa sitten syksymmästä tulee kasvi vapauttamaan typen maaperään ja antaa sitten vielä viimeisen kasvupyrähdyksen palsternakoille, jotka ovat kumpujen keskimmäisellä kohdalla (tilaa kasvattaa mahd. suuri juuri!)

Sit olen tehnyt ”kaksoiskumpu”-penkkejä, missä reunoilla on kummut porkkanoille, jotka myös haluavat syvempää maata ja keskellä sipuleita, joilla on lyhyet juuret. sipulit ovat saaneet jo osakseen vähän ruohosilppua lannoitteeksi ja katteeksi kun sitä on pikkuhiljaa alkanut ilmestyä sinne sun tänne 🙂 Tänään istutin 3 kpl 9m riviä punajuurta ja pistin lantun taimet maahan kanssa. niitäkin tuli 3 x 9m suunnilleen. Ensimmäiset varhaisperunat meni maahan jo pari viikkoa sitten harson alle turvaan ja niiden keskelle istutan varmaan ensiviikolla vähän pensaskrassin taimia.. niissä on hyviä kukkia ja kuulema parantaa perunankin makua.

Viime lauantaina oli taimienvaihtopäivä, joka oli kyllä kerrassaan kiva  tapahtuma, sieltä sain mukaani mm. rusopäivänliljaa, vuonankelloa, mäkimeiramin ja mitähän muuta. ? … Ne pääsi jo maahan ja kasvihuonekin on kasassa. Ekat hamput on myös jo noussut esiin mullasta ja luonnollisesti tuottaa muulle hirmupaljon iloa kun saan niitä pikku lehtiä katsella 🙂 Oon muutenkin varsin rakastunut miun pikku-puutarhaan, jossa puuhasteleminen antaa suunnattomasti mielenrauhaa ja missä saan jollaintapaa vähän etäisyyttä kaikista maailman ongelmista.. Se on tosi hyvä kun tuntuu että on mennyt niin monta vuotta vaan ongelmien vatvomiseen. . huhh..Kylä se tästä. On ihana seurata kevään merkkejä ja huomata miten omat aistit ja havainnointikyky terävöityy tässä kokoajan. Tuntuu, et haluaiisin kaikkia mahdollisia kasveja mun puutarhaan ja yhtäkkiä mikään ei melkein riitä, monimuotoisuutta sitä olla pitää!

Vaikka päivät onkin hektisiä ja hommaa riittää joka hetkelle, tuntuu silti hyvältä kun välissä voi vaan pysähtyä katselemaan ohi lipuvia pilviä ja kuunnella lintujen laulua. Jotenkin stressaa paljon vähemmän. On myös ihanaa kun saa itse määrittää oman rytminsä, missä toimii ja mitä tekee missäkin järjestyksessä ja jotenkin tuntuu myös että luonto toimii vakaasti yhteistyössä tän projektin kanssa. Kesä tulee pikkuhiljaa, eikä sekoittanut mun päätä helteillä heti toukokuun alusssa (tämä hyvä, koska aurinko on mulle huumetta..) Jokatapauksessa. Taas tekee mieli mennä nukkumaan , niin voi huomenna herätä aikaisin ja kuka tietää jos vaikka saisin koko maankääntöurakan kasaan ja purjotkin maahan 😉 Se jää nähtäväksi .. no  stress.. Edes hallituksen höperöinti ei saa mun sisäistä rauhaa jenää ärkkymään, sillä tiedän sen, että mitä nopeammin ne vesittää ihmisten vimeisetkin luottamuksen rippeet nykyjärjestelmää kohtaan, sitä nopeammin ihmiset havahtumat luomaan itse jotain uutta.. kestävämpää ja parempaa.. Joten, peace !

On ollut myös jännä huomata, että mitä enenmmän oon kasvien kanssa tekemisissä, sitä enemmän oon alkanut ymmärtää miten samanlaisia me ihmiset ja kasvit oikeestaan ollaan. Me tarvitaan samoja ravintoaineita, vettä, ilmaa ja lämpöä. Me tarvitaan paikka, missä varttua ja kasvaa, eikä elämän syntyminen ja kasvu olisi mahdollista ilman kuolemaa. (kompostoituminen –> uuden elämän alku) Kaikki sen kun vaan kiertää kehää, omissa ekolokeroissa ja ympyröissään ja sitä itsekin pyrkii parhaansa mukaan löytämään siitä paikkansa ilman että talloo kenenkään varpaille.. Edes kasvin juurille. Täytyy olla hienoliikkeinen, hellä ja kokoajan valppaana, että havaitsee mahdolliset vahinkotekijät ajoissa.. (Mummosta on kyllä tässä suuri apu, milloin se on virittänyt vasta koulituille taimille varjot, kun olen jättänyt ne suoraan auringon paisteeseen ja milloin mitä.. On hyvä ettei tarvitse kaikkea oppia kantapään kautta, vaan saa sen opin perille perimätietona tai milloin mitäkin reittiä pitkin.) Tää on ihanaa. .. Moikka !

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s